Synkkyydestä valoon

Liikaa viinaa.
Liikaa töitä.
Liikaa kamaa.
Liikaa öitä.

Ei enään lisää velkaa.
Ei myrkytettyä ruokaa.
Vaan oma sänky
ja lämmintä huopaa.

En jaksa enään loisia.
Enkä huonoja naisia.
Yksin juotuja tuoppeja,
niitä krapulan nuotteja.

Ei enään kellon herätystä.
Ei enään turhaa sivistystä.
Vaan kaipaan piristystä.
Ehkä niskasta nipistystä.

Kuumaa saunaa ja ajatonta aikaa,
jolloin voi ystävien kanssa nauraa.
Ei turhaa pingotusta.
Olemassaolon suremista.
Jokainen saa tehdä omat päätelmänsä musta.

Antaa auringon paistaa.
Puistot vihreäksi laittaa.
Ja kesän pisimmän meille aloittaa!

Mitä tapahtuu?

Mitä tapahtuu?
Missä menen?

Poika hurrikaanin keskellä.
Hetken tyynessä.
Pian matka jatkuu,
Mutta minne??

Takaisin en enään jaksaisi mennä.
Tulevasta en mitään näe.
Pelkkää sumua näkyy edessäpäin.
Painostusta monelta suunnalta.

Pitäisi olla.
Pitäisi tehdä.
Pitäisi kuolla?

En välttämättä pysty olemaan kuin pitäisi.
Enkä halua olla niin kuin halutaan.
Vaikka siihen yritetään pakottaa.

Antakaa lipua kohti omaa satamaa.
Missä ikinä se sitten onkaan....
Jos et välitä sumusta.
Purjehtisitko hetken vierelläni?

Hyvästit

Tämä on hyvästini sinulle, joka halusit kaiken rakennetun heittää menemään.

En sitä käsitä tai halua ymmärtää,
mikä tekee ruohosta sillä puolella vihreämpää.
Kaikki ne kesäyöt piilossa muulta maailmalta jäi ikuisesti sydämmeen.
Yöuinnit kahden, kuin olisimme olleet yksi.
Kehosi tunnen paremmin kuin tien kotiini.
Naurusi kaikuu vieläkin aamuisin korvissani,
sinä punaisena hetkenä ennen kuin herään.
Muistosi ei tule koskaan häviämään.
Sen säästän kultaisessa lippaassa sydämmeni alttarilla,
josta sitä ei kukaan voi varastaa.
Yhtenä kalleimmista aarteistani.
Kyynelein sen suljen.
Vaikka tiemme tuskin enään kohtaa.
Jäi meille sielu yhteinen.
Muista se.