Tämä on hyvästini sinulle, joka halusit kaiken rakennetun heittää menemään.
En sitä käsitä tai halua ymmärtää,
mikä tekee ruohosta sillä puolella vihreämpää.
Kaikki ne kesäyöt piilossa muulta maailmalta jäi ikuisesti sydämmeen.
Yöuinnit kahden, kuin olisimme olleet yksi.
Kehosi tunnen paremmin kuin tien kotiini.
Naurusi kaikuu vieläkin aamuisin korvissani,
sinä punaisena hetkenä ennen kuin herään.
Muistosi ei tule koskaan häviämään.
Sen säästän kultaisessa lippaassa sydämmeni alttarilla,
josta sitä ei kukaan voi varastaa.
Yhtenä kalleimmista aarteistani.
Kyynelein sen suljen.
Vaikka tiemme tuskin enään kohtaa.
Jäi meille sielu yhteinen.
Muista se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti